Palvelut 

Palveluvalikoimamme kattaa kaiken pakkauksen suunnittelusta pakatun tuotteen varastointiin. Parhaan lopputuloksen varmistamiseksi haluamme olla mukana tuotteen suunnittelussa alusta asti. 

Meiltä saatte aina oikean palvelun tarpeisiinne. Oli kyse sitten pienestä tai suuresta operaatiosta, meiltä saatte mitä tarvitsette. 

Avaimet käteen -tyyppisen ratkaisun ansiosta voitte keskittyä ydintoimintaanne. Me suunnittelemme ja toteutamme tuotteellenne tismalleen oikeanlaisen pakkauksen ilman, että teidän tarvitsee huolehtia päätä puhki. 

Ja kun huolettomuuden makuun päästiin, niin kerrottakoon myös, että pakkaamme tuotteenne valmiiksi, ja tarvittaessa hoidamme myös välivarastoinnin. 

Lisäksi teemme luottamuksellisesti myös alihankintatyöt. Voitte jättää esimerkiksi stanssaus-, ikkuna- sekä sivuliimaustyöt osaaviin käsiimme. 

Ottakaa yhteyttä, niin selvitetään tarpeillenne paras mahdollinen ratkaisu! 

Pakkaussuunnittelu 

Tämän helpompaa se ei voi enää olla! Lähettäkää meille tuote, niin suunnittelemme sille täydellisen pakkauksen. 

Suunnitelmasta valmistamme tietysti mallin, jotta näette tuotteenne valmiissa pakkauksessaan ennen tilauksen tekoa. 

Myöskään turhasta hävikistä ei tarvitse murehtia. Kokeneiden ammattilaistemme suunnittelema pakkaus pitää huolen siitä, että tuote pysyy ehjänä kuljetuksen aikana. 

Eikä sovi unohtaa ketä varten pakkaukset loppupeleissä tehdään. Otamme pakkaussuunnittelussa aina huomioon kohderyhmänne. Näin varmistamme sen, että tuote kiinnittää oikeiden ihmisten huomion. Käytössämme on laaja valikoima tehokeinoja, joilla tuotteen näkyvyyttä voidaan lisätä.

Kertokaa meille, mitä haluatte - sen tulette myös saamaan! 

 

Pakkauspalvelu 

Täyden palvelun talona hoidamme ilomielin myös tuotteidenne pakkaamisen. Teidän ei tarvitse huolehtia kuin valmistuksesta. Me hoidamme loput sujuvasti ja sukkelasti. 

Te toimitatte tuotteenne meille. Me suunnittelemme parhaan mahdollisen pakkauksen sekä pakkaamme tuotteenne. Otamme vastuullemme tarvittaessa myös välivarastoinnin. 

Näin voitte keskittyä levollisin mielin omaan ydintoimintaanne. Pakkausasiat kun ovat piinkovien ammattilaisten käsissä.

Ottakaa yhteyttä! Kerromme mielellämme lisää pakkauspalveluistamme.

Varastointi

Teemme hyvillä mielin raskaan työn puolestanne. Valmiiksi pakatut tuotteet voivat levätä turvassa varastossamme. Lähetämme tavaraa teille aina, kun tarve vaatii. 

Toimitusvarmuus ja luotettavuus ovat yrityksemme tärkeimpiä arvoja. Lupaamme, että ketjussa ei ole heikkoja lenkkejä, vaan saatte tarvitsemanne aina oikeaan aikaan. 

Välivarastointi vapauttaa yrityksenne tilaa ja resursseja. Te voitte keskittyä olennaiseen. 

Kannattaa ottaa yhteyttä! Yhteistyö kanssamme on mutkatonta, mutta taatusti toimivaa. 

 

Ikkunat- ja sivuliimaus

Suoritamme kaikki alihankintatyöt mitä suurimmalla luottamuksella. Valikoimamme pitää sisällään esimerkiksi stanssaus-, ikkuna- ja liimaustyöt valmiisiin pakkauksiin. 

Emme tingi laatukriteereistämme koskaan. Voitte luottaa varmaan, nopeaan ja joustavaan toimitukseen. 

Kertokaa meille yrityksenne tarpeista! Kumppaninamme onnistutte aina. Siitä annamme sanamme. 

Ota yhteyttä